7. tammikuuta 2019

Leikin aika

Syksyllä 2017 alkoi olla mediassa uutisia Presidentti Sauli Niinistön ja Jenni Haukion tulossa olevasta lapsesta. Tästä alkoi kiinnostus puuveistosten tekemisestä Saulista ja lapsesta. Saulin ja Jennin poika syntyi keväällä 2018.

Pyörittelin ajatusta, pohdin kahta veistosta jotka toimivat yhdessä leikkien. Aloitin veistosten teon ja kokeilemalla ideoin niiden yhteensopivuutta.

Veistokset on nyt valmiit. Poika veistos esittää arviolta 1,5-2 vuotiasta lasta. Veistokset voi asetella yhteen ja erikseen.

Veistokset on maalattu petsiväreillä. Sauli painaa noin 6 kg ja korkeutta 700mm, Poika painaa 2 kg ja korkeutta 440 mm.









Terveisin,
Hannu Hirsivuori