Tampereella kokoontuu taidekaraoke Hotelli Tammerissa syyskuusta-toukokuuhun (joka kuukauden toinen tiistai, kello 19). Siellä voi esitellä omaa tai jonkun toisen tekemää taidetta.Yleensä keskustelua ja kommentoitavaa syntyy paljon, niin
tekniikasta kuin teoksesta ja tekijästä. Karaokeen osallistuja
täyttää ensin karaokekortin, jonka jälkeen jokainen vuorotellen pääsee esittelemään taulunsa, veistoksensa ym. taidetta.
Olin
mukana taidekaraokessa 12.4.2016 ja vierailevana taiteilijana oli tuolloin taiteilija
Kirsti Tuokko. Galleria Saskiassa Tampereella oli samaan aikaan (1-20.4.2016) hänen näyttelynsä. Innostuin hänen taiteestaan ja kävinkin katsomassa kyseisen näyttelyn, jonka nimi oli Media ja hänen lapsensa. Alla muutama poiminta näyttelyn teoksista.
Teoksen nimi: Äitiyspakkaus
Teoksen nimi: Media
Teoksen nimi: Viesti
Siteerattu näyttelyesitteestä:
Kirsti Tuokon
syvät, emootiot herättävät henkilökuvat lapsista ovat tyyliteltyjä
maalauksia. Pleksille maalatut kuvat ovat visuaalisesti kerrostuneita,
pohjan molemmille puolille työstettyjä.
Tuokko
on raaputtanut ohuen piirrosviivan pleksin pintaan ja maalannut
väripinnat laveaksi. Kuvien lähtökohtna on muistot, vaikka ne toimivat
yleisellä tasolla tunnistettavina ja helposti samaistuvina, on niiden
lähtökohta intiimi.
Yllätyin positiivisesti Kirsti Tuokon näyttelystä. Suosittelen käymään hänen näyttelyissään silloin kun siihen tulee mahdollisuus.
Terveisin,
Hannu Hirsivuori
24. huhtikuuta 2016
7. huhtikuuta 2016
Taruolento-Järvenhaltija
Sain valmiiksi "Taruolento-Järvenhaltija" -veistoksen. Haltija on
kaiverrettu koivupahkasta, haltijan käsi, ihminen, karhu ja tikapuut
ovat koivupuuta.
Possu ja vene ovat leppäpuuta. Tausta ja alusta ovat kuusipuuta. Veistos on maalattu petsiväreillä.
Teoksen mitat: korkeus 550 mm, pituus 450 mm, leveys 600 mm.
Teoksen mitat: korkeus 550 mm, pituus 450 mm, leveys 600 mm.
Tarina johdatukseksi teokseen: Haltija on nukkunut noin 300
vuotta, ja sillä välin on tapahtunut kaikkea kummallista. Haltijan
nuijaan on rakennettu hyppylauta, jossa possu juuri odottaa jännitteyneenä hyppyvuoroa. Ihminen on jo hypännyt veteen ja karhu jäi kellimään järveen oman hyppynsä jälkeen.
Rannalta löytyy myös kanootti. Se on mukava kulkuväline vesistössä. Haltija näyttää lempeältä, ja tuskin on pelättävää vaikka hän juuri
nyt heräisikin. Virtaus on kohtalaista, vettä tulee kallion kielekkeestä
haltijan takaa ja
virtaa pois jokea pitkin. Veistoksen takana on salalokero salaisuuksia varten.
"Taruolento-Järvenhaltija" -veistoksen aikaisempia työvaiheita voi tarkastella helmikuussa 2016 julkaistusta blogi-tekstistä: Keskeneräinen taruolento
Terveisin:
Hannu Hirsivuori
"Taruolento-Järvenhaltija" -veistoksen aikaisempia työvaiheita voi tarkastella helmikuussa 2016 julkaistusta blogi-tekstistä: Keskeneräinen taruolento
Terveisin:
Hannu Hirsivuori
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)