7. syyskuuta 2015

Syksystä kesään

Elon yhteisnäyttely on nyt avoinna. Onnistuneet ja mukavat avajaiset pidettiin nyt perjantaina 4.9, ja paikalla oli taiteilijoiden lisäksi paljon taiteen ystäviä. Näyttelyn teemana on vuodenajat, mutta aiheina olivat myös ihmiset ja luonto. Taulujen lisäksi esillä on esimerkiksi veistoksia. Tyylilajia ja tekniikkaa on esillä monenlaista.





Näyttelyssä on esillä 84 teosta. Jyrytyksen teki kuvataiteilija Pia Feinik. Uskon että esillä on jokaisella taiteesta kiinnostuneelle mielenkiintoista katsottavaa.

Mukana on myös minun tekemä puuveistos, joka palkitiin yhdessä taiteilija Tuija Pentin kanssa kunniamaininnalla. Sain palkinnoksi kuvataitelija Pia Feinikin tekemän taulun.



 
Taideyhdistys Elo Haiharantallin näyttely
"Syksystä kesään"  5-27 .9.2015
Avoinna ti-su klo 12-18
Haiharankatu 30
Tampere


Linkkejä:
Taideyhdistys Elo
Pia Feinik


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti