18. syyskuuta 2016

Taideyhdistys Elon 25-vuotisnäyttely

Haiharan taidekeskuksessa pidettiin Taideyhdistys Elon Elämyksiä -näyttelyn avajaiset 9.9.2016. Tunnelma oli lämmin kun avauspuheenvuorossa Taideyhdistyksen puheenjohta Tarja Bruun toivotti kaikki tervetulleeksi, sekä kiitti näyttelyn toteuttamisesta elolaisia ja muita tukijoita. Kaupunkin tervehdyksen toi apulaispormestari Leena Kostiainen, hän kiitteli elolaisia aktiivisesta toiminnasta ja loi katsauksen kaupunkin kulttuuritoimintaan. Paikalla oli myös taideyhdistyksen perustajajäseniä, jotka muistelivat yhdistyksen alkutaivalta. Kun alkumaljat olivat juotuna ja tervehdykset annettu, oli vuorossa näyttelyn jyryttäjä Inka Ylihersilä. Hän kertoi  millä perusteella valitsi teokset näyttelyyn. Hän mainitsi että töiden valinnassa huomioitiin etenkin näyttelykokonaisuus.

Näyttelyssä on yhteensä esillä 94 teosta. Minulla on mukana näyttelyssä kaksi puuveistosta. Tässä muutamia poimintoja tasokkaan näyttelyn annista.

Anna Maria Edelmann teos Que sera. Öljy kollaasi on kaunis, unenomainen ja lämmin.

Matti Takalan teos Valdi Funes / Etelä-Tiroli. Öljy. Kaunis maisemakuvaus, kokonaisuus on valloittava.

Hanna Mäkipään teos Huomenta. Akryyli ja tussi. Meneillään on ehkä aamuvoimistelu, hieno oivallus tämä naivistinen teos.

Ulla Helle teos Aatoksin. Betoni. Taiteessa betonin käyttö on mukava yllätys.

Hannu Salokannel teos Kassaalman anoppi. Öljy, puu ja tekstiili. Tässä on hienosti käytetty hyödyksi luonnon omaa taidetta.

Minna Saikkonen teos Mietteissään. Öljy. Tunnelma on rauhallinen.

Kyllikki Lahtisen teos Mauno Oskari asteripenkissa. Akryyli. Kauniisti kuvattu kesämaisema naivisminhenkessä.


Taideyhdistys Elon 25-vuotisnäyttely

Haiharankatu 30, Tampere
Avoinna 10.9.-2.10.2016
ti-su kello 12-18

Terveisin,
Hannu Hirsivuori

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti